Koirat viihtyivät, varsinkin Venla. Sai olla irti aamusta iltamyöhään ja tutkia paikkoja, ajattaa takaa jotakuta ja vahtia, että kaikki ovat tallessa.

Manta nukkui suurimman osan ajasta. Viime aikoina neiti on ollut väsynyt. Pelkäänpä pahoin, että Manta-neiti seuraa Lotta jossain vaiheessa...

 

Manta varjoisalla terassilla.

Veeran ottama kuva sisältä. Manta nukkuu.

Kyllä uni maittoi välillä Venlallekin. Täällä kotona on maanantai mennyt toipuessa :)

Venla vilvottelee.

Sunnuntaina sitten siistimme Lotan haudan ja istutin sinne kotoa tuomiani orvokkeja. Mökiltä löytyi sopiva saniainen ja lapinvuokkoja.

Ikävä on edelleen.

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesäyön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

 

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehväseppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

Tuo laulu soi korvissani kukkia istuttaessani. Lotta oli hyvin filosofinen koira, joten Eino Leino sopii hänelle paremmin kuin hyvin...