Koska umpihankihiihto taannoin ei saanut suurta suosiota Tyttöjen keskuudessa, kävimme tänään hangilla hiihtämässä synnyinkotini maastossa.
Tässä muutama kuva tuolta hiihtoretkeltä. Kaikki meni muutoin hyvin, mutta ilmeisesti kirkas sää teki Mantalle tepposet. Humputti innoissan, kun sai olla irti, mutta sitten jäi nuuskuttamaan jotain jälkiä ja jäi minusta jälkeen. Näin aukean suon reunalla sen seuraavan aluksi hiihtojälkiäni, mutta sitten Manta päättikin palata takaisin. Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä perään. Kuurolle koirale kun on turha huudella tai vislata pilliin. Vaikka kuinka yritin kutsua mielessäni...
Olemme vasta pellolla, matkalla metsään.
Manta.
Hiihtojalkeä.
Lapsuuteni mäenlaskupaikka. Kuinka isolta tuo mäki pienenä tuntuikaan!
Lotta ja Venla tutkivat jälkiä, jänön.
Lotta.
Venla.
Väsyneet Tytöt. Manta oli tietysti siellä, missä minäkin. Tein äidilleni akupunktio- ja moxa-hoidon, joten Manta pötkötteli äidin sängyn vieressä.
Kommentit